11 asiaa muutoksen tueksi

03.05.2018

Uudet suunnat elämässä ovat aina isoja oppimiskokemuksia. Vaikka muutos olisi hyvästä ja tapahtuisi täysin omasta halusta, on uusi alku aina haaste omalle sisäiselle tasapainolle.

Yleensä inhoan aina listoja, joissa kerrotaan tekemään jotain saavuttaaksesi päämäärän. Olen huomannut kuitenkin luoneeni tänä keväänä itselleni sellaisen listan avuksi kaikkiin moniin muutoksiin elämässäni. Tässä se nyt on. Toivottavasti siitä on myös sinulle apua!

1. Tee päätös

Tee päätös muutoksesta. Tämän jälkeen tee joka aamu päätös uudelleen. Sano painokkaasti ääneen se asia, jonka haluat muuttaa. Näin vahvistat tahtotilaasi myös itsellesi.

Jos muutos on elämän eteen tuoma uusi alku tai mahdollisuus, tee silti päätös. Päätä kohdata tilanne ja elää ystävänä muutoksen kanssa.

2. Luo tavoitteet

Aseta itsellesi tavoite. Mitä kirkkaampi tavoite on, sitä helpompi on liikkua sitä kohti. Jaa tavoite osatavoitteisiin, jotta muutos ei tunnu liian suurelta kerralla pureksittavaksi. Ota askel kerrallaan ja keskity jokaiseen vaiheeseen.

Päiväkohtaisten tavoitteiden merkitseminen todo-listaan on erinomainen tapa. Muista kuitenkin, että merkitset listaan vain tärkeimmät asiat, jotta pitkä tehtävälista ei saa sinua ahdistumaan!

3. Anna aikaa

Anna itsellesi ja myös muille aikaa sulautua uuteen tilanteeseen. Muista, ettei sinun tarvitse heti osata kaikkea tavoitteeseesi ja uuteen tilanteeseesi kuuluvaa.

Muistatko millaista oli opetella ajamaan pyörällä? Kaaduit, nousit uudestaan satulaan, saatoit hieman purra hammasta tai itkeä jos oikein kiukutti. Parin päivän päästä kokeilit uudestaan. Kuitenkin siis nousit satulaan aina uudestaan. Anna siis itsellesi, muille ja tilanteelle aikaa! 

4. Ole avoin

Tilanteet muuttuvat myös muutostilanteissa (heh). Mikään ei usein mene juuri kuin olet suunnitellut. Ainoa mahdollisuus on siis olla avoin muutoksille. Ne saattavat hetkellisesti tuntua hidastavan vauhtia. Muista kuitenkin, että asiat järjestyvät kyllä!

5. Ota hetki

Varaa aikaa yksin oloon ja lepoon. Hiljaisuudessa ja levossa ajatuksemme saavat tilaa. Muutokset ovat mielellemme kovaa työtä, joten anna sen levätä. Varaa myös aikaa perheellesi ja ystäville. Tee asioita, jotka eivät liity muutokseen mitenkään ja nauti niistä. 

6. Hyväksy tunteesi

Välillä ottaa päähän ja kiukuttaa. Muista tiedostaa tämä ja hyväksyä tunteesi - kaikki ne. Hyväksymällä tunteesi, kaikkoavat ne ikävät fiilikset myös nopeammin mennen omia menojaan. 

7. Hengitä

Jos homma tökkii, muista hengittää. Hengittäminen rauhoittaa fiilistä. Kiukkutilanteessa hengittele syvään laskien samalla hitaasti kymmeneen. Huomaa muutos ja jatka.

8. Et ole yksin

Samanlaisissa tilanteissa olevia on varmasti muitakin. Muista ettet ole yksin asiasi kanssa. Jaa tunteitasi, ajatuksiasi ja tavoitteitasi niistä puhuen. Kun puhut kokemuksistasi ääneen, huomaat kehityksen, ymmärrät mitä on tapahtunut ja saat lisäpontta jatkaa!

9. Ole armollinen itsellesi

Mieti, miten tsemppaisit ystävääsi uuden tilanteen opiskelussa. Mikset tsemppaisi itseäsi myös samoin. Usein vaadimme itseltämme muita enemmän. Muista olla armollinen itsellesi! Ja jos muutos ei ota onnistuakseen, ota aikalisä.

10. Palkitse itsesi

Olet ansainnut kiitoksen itseltäsi! Jos jokin asia on haastava, saavutat välitavoitteen tai vaikka ylität itsesi - palkitse aina itsesi. Palkinnon ei tarvitse olla suuri, mutta se motivoi jatkamaan. Kiitoksesta tulee myös aina hyvä mieli.

11. Nauti matkasta

Muutos, oli se sitten iso tai pieni, on aina matka itseesi ja jotain uutta kohti. Vaikka päämäärä siintää horisontissa, muista nauttia matkasta ja maisemista.

Tsemppiä muutoksiin!

<3 Aija