Kruunuchakra - seitsemäs chakra

Tällä viikolla keskitymme seitsemänteen chakraamme. Se poikkeaa hieman muista chakroista, kuten kolmas silmäkin. Nämä kaksi ylintä chakraa ovat porttimme ymmärtämään sitä maailmaa, jota emme pysty järjellämme kontrolloimaan tai fyysisesti koskettamaan. Siksi tämän viikon kirjoitukseni myös poikkeaa muista chakraviikon teksteistä.

Ego ja todellinen sinä

Kirjoitan tätä tekstiä intuitiivisesti katsomatta näyttöruutua (Naurattaa, koska olen joutunut tästä syystä tekemään myös aikamoisen oikoluvun kirjoitusvirheistä näin jälkikäteen). Pidän silmäni kiinni ja annan tekstin virrata. Luotan siihen, että tiedän kyllä mitä kirjoittaa.

Egoni huutaa, että "tämä on upeaa". Totuuteni toteaa "näin se menee". Huomaat varmasti eron tässä lauseparissa. Ego pyrkii elämyksiin, nostamaan minut tästä toimintatavasta ja sen onnistumisesta jalustalle. Totuus ilmenee tyyneytenä.

Siksi totuus ei välttämättä tunnu kuten egon huuto, joka saattaa aiheuttaa suurenkin tunnekuohun. Totuus vain on. Tämä ero on hyvä oppia erottaaksesi sen, milloin intuitiosi puhuu ja milloin egosi huutaa väliin. Välillä se on vaikeaa, myönnän. Siksi on tärkeää hiljentyä kuuntelemaan.

Mistä sitten tiedät, mikä on todellisen itsesi tarkoitus? Mieti, mitä rakasta tehdä. Siinä se!
Mistä sitten tiedät, mikä on todellisen itsesi tarkoitus? Mieti, mitä rakasta tehdä. Siinä se!

Kruunuchakran avautuminen 

Kruunucharka sijaitsee päälakemme keskellä. Sen avulla pystymme avautumaan maailmankaikkeudelle ja kohti ykseyttä. Sen avulla pystymme myös vastaanottamaan universaalia puhdistavaa energiaa avuksi muiden chakrojen tasapainotukseen. Sen avulla pystymme olemaan myös yhteydessä tuonilmaisiin, kuten meediot.

Tässä chakrassa ei ns. ole tukkeumia, kuten muissa chakroissa, sillä se toimii hieman eri tavalla. Sen kautta näemme ja ymmärrämme laajemmin, kun taas egomme kautta pystymme määrittelemään sen, haluammeko niin tehdä. 

Jos emme halua nähdä omaa totuuttamme ja suljemme egon avulla siltä silmät, saattaa meille tulla paha olla itsemme ja maailman kanssa. Pelot vahvistuvat ja meillä voi olla fyysisiä ongelmia kehossamme. Migreeni on yksi tukkeutuneiden energiavirtojen muoto, joka aktivoituu, kun energia ei pääse vapaasti virtaamaan kruunuchakramme ja maailmankaikkeuden välillä.

Kruunuchakra ei siis toimi täysin samoin kuin muut chakrat. Se ei samalla tavalla tukkeudu, vaan se aukeaa. Aukeamisen ajankohta ja avautumisen aste on jokaisen elämässä yksilöllinen. Kruunuchakra aukeaa, kun oivallamme itsemme. 

Kun oivallamme itsemme, astumme lähemmäs ykseyttä. Ymmärrämme, että oma elämämme ja fyysinen kehomme on vain osa tätä valtavaa kokonaisuutta, mutta silti yhtä kaiken muun kanssa.

Aukeamisen myötä emme enää tunne kuolemanpelkoa. Emme myöskään tunne tarvetta palvoa ketään tai mitään. Koemme suurta empatiaa ja rakkautta muita kohtaan. Emme enää nosta itseämme muiden yläpuolelle (se on egon duuni) ja pystymme kuulemaan ja näkemään oman elämämme osana kokonaisuutta. Ymmärrämme, että se kaikkein suurin ja kaunein on jo meissä kaikissa. Sitä on ykseys.

Meillä kaikilla on mahdollisuus avautua energioille ja toisille tasoille, kommunikoida tuonilmaisissa elävien kanssa ja oppia kuuntelemaan omaa totuuttamme. Erilaisia apuvälineitä löytyy avuksi energioiden lukuun. Tarotkortit, heilurit ja erilaiset intuitiokortit auttavat usein kuvallistamaan sen tiedon, joka meillä jo on. Kun näemme tiedon visuaalisesti, vahvistaa se luottamustamme.
Meillä kaikilla on mahdollisuus avautua energioille ja toisille tasoille, kommunikoida tuonilmaisissa elävien kanssa ja oppia kuuntelemaan omaa totuuttamme. Erilaisia apuvälineitä löytyy avuksi energioiden lukuun. Tarotkortit, heilurit ja erilaiset intuitiokortit auttavat usein kuvallistamaan sen tiedon, joka meillä jo on. Kun näemme tiedon visuaalisesti, vahvistaa se luottamustamme.

Jos sinulla meni sormi suuhun, älä hätäänny. Jatka kuitenkin lukemista. Kaikella on aikansa ja tarkoituksensa. Kruunuchakrasi aukeaminen saattaa olla hidas prosessi tai tapahtua hetkessä. Jos haluat aueta, avaudu ajatukselle ja tee harjoitteita (tekstin lopussa yksi), yritä nähdä maailma empatian ja rakkauden silmin myös niinä hetkinä, kun siltä ei tunnu.

Auktoriteettien ja egon vaikutus avautumiseen

Jokaisella meillä on mahdollisuus avautua näkemään maailmankaikkeuden ihmeet. Meillä on kaikilla mahdollisuus ottaa vastaan se tieto ja tyyneys, jonka avautuminen mukanaan tuo. Lapsena olemme täysin auki maailmalle. Ihmettelemme, näemme kaikessa hyvää ja osaamme kuunnella näkymättömän maailman viestejä. Ymmärrämme.

Jossain vaiheessa alamme kuuntelemaan enemmän auktoriteettejamme tässä maailmassa. Vanhempamme, opettajamme ja muut kanssaeläjämme opettavat meille kuinka tulee elää, miten pärjäät ja millainen elämä kuuluu olla, jotta se on hyvää. Näinhän se menee. Egomme kuuntelee ja alkaa syöttää meille tuota samaa tietoa.

Yhteiskunta ja lähimmäiset toivovat meille heidän näkökulmastaan parasta, eivät välttämättä sitä, mikä on oikeasti ykseyden kannalta juuri sinulle parasta. Tällä tarkoitan sitä, että maailmankaikkeudella saattaa olla sinulle täysin muunlainen suunnitelma, kuin vanhemmillasi....tai itselläsi (egollasi)!

Kruunuchakrasi avautuessa, avaudut kuuntelemaan maailmankaikkeuden sanomaa ja palaat samaan uteliaan kepeään oloon kuin lapsena. Löydät tuon oman totuutesi ja näin muiden syöttämät odotukset. Niistä on myös muovautunut egosi korvissa sinun totuuksiasi. Ne murskaantuvat ja löydät jälleen vapauden tunteen. Tai ainakin opit erottamaan totuuden muiden toiveilta. Se, mitä tiedolla teet, on täysin sinun käsissäsi.

Tukevia elementtejä aukeamiseen

Kruunuchakran kautta pystyt puhdistamaan kaikki enegriakeskuksesi eli chakrasi. Avaamalla itsesi ymmärtämään maailmankaikkeuden rajattomuutta, annat itsellesi luvan nähdä omien rajoitteittesi yli.

Jos kruunuchakrasi ei ole auki, se ei haittaa. Sen avulla saatat myös tietämättäsi jo tasapainoittaa energiaasi. Voit kuitenkin edistää omaa hyvinvointiasi avaamalla tuota chakraa meditaatioharjoitusten ja alla olevien vinkkien avulla.

Hiljentyminen edistää aistien aukeamista. Hiljentyminen, meditointi ja yksinolo auttavat sinua avautumaan itsellesi ja siten maailmalle. Kolmannen silmän vahvistaminen vahvistaa myös kruunucharkan aukeamista.

Tuoksuista laventelil ja ruoka-aineista esimerkiksi valkosipuli, äyriäiset, kauraleseet ja munakoiso auttavat energian aukeamisessa. Kevyt ruoka, kuten kevyt kasvisruoka pitää myös mielen kevyenä. Joogassa harjoitetaan kruunuchakraa päällä seisten.

Laventelin tuoksu rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Se on erinomainen tuoksu meditaation tai energiahoidon yhteyteen. (Psst. Se myös karkoittaa hyttysiä!)
Laventelin tuoksu rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Se on erinomainen tuoksu meditaation tai energiahoidon yhteyteen. (Psst. Se myös karkoittaa hyttysiä!)

Violetti, kulta ja valkoinen yhdistetään puhtaan mystisinä kruunuchakraan. Violetti väri huokuu varmuutta ja pyhyyttä. Kulta ja valkoinen symboloivat kirkkainta korkeaa valoa, jolla kuvataan kruunuchakran avautumista ja universaalin valon siirtymistä osaksi meitä.

Aina voi mennä överiksi

Tärkeä muistutus! Pidä tasapaino kaikessa. Myös näissä energioille avautumisissa. Vaikka meditoidessa ja kruunuchakran kautta maailman ihmeitä kuunnellessa olisikin kuinka ihana olo, muista kuitenkin ihmisyytesi. Tällä tarkoitan sitä, että pelkkä leijuminen tekee hallaa edistymisellesi omassa elämässäsi.

Pidä siis pää pilvissä, mutta jalat maassa. Ruoki kaikkia chakrojasi, kaikkia fyyisisiä ja henkisiä tarpeitasi. Pidä tasapainoa elämässäsi. Meditoi, mutta katso telkkaria. Juo vettä, mutta nauti halutessasi myös lasi viiniä. Voit näin paremmin. Saat näin enemmän aikaan ja pystyt toteuttamaan omia intohimojasi eli niitä asioita, joiden vuoksi elätä tätä elämää.

Meditaatioharjoitus kruunucharkalle

  • Rentoudu ja hengitä rauhallisesti silmät kiinni.
  • Kuvittele päälaellesi lootuksen kukka, joka aukeaa terälehti terälehdeltä. Kun kukka on auki, alkaa se loistaa kirkasta valoa. Valon määrä lisääntyy jokaisella hengityksellä ja leviää koko auraasi jokaisella uloshengityksellä.

  • Pyydä apua kruunuchakrasi avautumiseen.

  • Toista mantraa Minä olen, minä tiedän.

  • Tunne väreily kehossasi, tunne valon puhdistava voima.

  • Harjoituksen päätteeksi sulje lootuksen kukka. Aseta jalkasi tiukasti maahan. Voit kuvitella jalkopohjistasi lähtevien juurien juurruttavan takaisin sinut tähän hetkeen tähän maailmaan.

  • Avaa silmäsi ja lausu kiitos.

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

<3 Aija