Miten löytää itselle sopiva energiakivi?

Kivet ovat energeettisesti erittäin voimakkaita. Ne ovat myös kauniita. Käytän kiviä tuomaan hyvää fiilistä, tukemaan hetkittäistä energiavajetta sekä tuomaan harmoniaa kotiini.

Käytän kiviä päivittäin joko koruissa tai käsissäni pyöritellen. Koen kivien kautta saavani voimaa tähän hetkeen laskeutumiseen. Jokainen kivi myös tukee erilaisia energioita, joten jokaisella kivelläni on myös oma tehtävänsä elämässäni.

En ole varsinainen kiviasiantuntija. En tiedä, mikä kivi vaikuttaa mihinkin, mutta olen erittäin kiinnostunut oppimaan jatkuvasti lisää - yksi kivi kerrallaan. Tunne kiven antamasta energiasta tuntuu minulle usein tärkeämmältä kuin tieto sen kautta saamistani vaikutuksista energioissani.

Miten valita oikea kivi?

Kiven voi valita värin, muodon tai ihan vain fiiliksen mukaan eli intuitiivisesti. Valitsemasi kivi tukee elämässäsi olevaa energiavajetta/-tarvetta. Tästä syystä se kivi, joka on auttanut sinua aikaisemmin tarvitsemanasi elämän hetkenä, ei välttämättä tänään enää tunnukaan niin voimakkaalta.

Hankin kiviä matkoilta ja kivikaupoista. Kerään usein itse luonnosta kiviä. En tee sitä tietoisesti kiviä etsien. Joskus vain jokin kivi "iskee silmääni" ja ennen kuin huomaankaan, olen poiminut sen taskuuni. Nämä kivet ovat minulle todella rakkaita. Muistan niiden keräämishetket ja paikat. Yleensä ne ovat nimenomaa paikoista, joissa minulla on hyvä olla. Olen saanut luonnosta poimittuja kiviä asiakkailtani. Ne ilahduttavat aina!

Löydät kyllä sinulle sopivan kiven, olit sitten luonnossa tai kiviä myyvässä liikkeessä. Samalla tavalla kuin vaatekaupassa toinen paita miellyttää enemmän kuin toinen, sama pätee kiviin. Valitse se kivi, joka miellyttää sinua juuri tällä hetkellä eniten. Valitse se, josta tulee hyvä fiilis. Se on silloin sinua varten.

Kivien merkitys

Kivikaupoissa kivien vieressä lukee aina, mihin asioihin kyseinen kivi vaikuttaa. Sinun ei tarvitse kiveä valitessa välttämättä tuota miettiä (ellet osat kiveä esim. lahjaksi, jolloin tästä voi olla apua). Tunnustele ja valitse kivi fiiliksen mukaan. Tämän jälkeen voit lukea, mihin kiven energia kohdistuu.

Viime syksynä Lapissa ollessani keräsin muutaman kiven paikoista, joissa koin todella suuren luontoyhteyden ja rauhan. Välillä pidän noita kiviä käsissäni, jolloin tuo sama kokemus palaa fiilikseeni ikään kuin muistutuksena siitä ihanasta tunteesta, jonka kiven keräämishetkellä koin. Kannattaa kokeilla!
Viime syksynä Lapissa ollessani keräsin muutaman kiven paikoista, joissa koin todella suuren luontoyhteyden ja rauhan. Välillä pidän noita kiviä käsissäni, jolloin tuo sama kokemus palaa fiilikseeni ikään kuin muistutuksena siitä ihanasta tunteesta, jonka kiven keräämishetkellä koin. Kannattaa kokeilla!

Aina kiven hankkiminen ei tarkoita, että kivestä saatava energia olisi sinua varten. Kivillä saattaa olla muitakin opetuksia. Tässä yksi tarina erään kiven hankkimisen merkityksestä omassa elämässäni.

  • Ostin muutama vuosi sitten kiviä myyvästä liikkeestä turmaliini -kiven, jonka myyjä kertoi puhdistavan raskaita energioita pois mielestä ja kehosta. Hän kirjaimellisesti tuputti minulle kiven, koska kuuli minun tekevän energiahoitoja. "Sinun on ehdottomasti käytettävä tätä kiveä, jotta asiakkaistasi poistuvat raskaat energiat eivät tartu sinuun", hän sanoi. 

    Ihmettelin, miksi hän oli niin määrätietoinen. En uskonut silloin, kuten en nytkään, että tarraisin kiinni muiden ihmisten energioihin. Osaan suojata itseni. Ajattelin kuitenkin tuolloin, että voihan sitä kokeilla. Kivi ei ollut kallis, joten ostin sen.

    Pian kiven ostamisen jälkeen ihmettelin, minne se oli kadonnut. En löytänyt kiveä mistään. Se on edelleen kadoksissa. Kivi oli kämmenen kokoinen, joten ei uskoisi sen katoavat helposti. Katoaminen ei kuitenkaan haittaa, sillä en edelleenkään koe tarvitsevani tuon kiven tarjoamaa energiaa elämässäni tälläkään hetkellä.

    Älä siis osta kiviä siitä syystä, että joku sanoo sen olevan täydellinen sinulle. Hanki kivi, mikäli se puhuttelee sinua. Sama juttu pätee elämässä muihinkin asioihin. Harvoin ne valinnat, jotka tulevat ulkopuoleltamme, ovat niitä, jotka oikeasti ovat meitä varten ja vievät meitä eteenpäin.

    En kaipaa tuota kadottamaani kiveä, mutta se toimii minulle erinomaisena muistutuksena siitä, että jatkossa teen omat valintani, koska vain ne vievät minua eteenpäin. Tällä tavalla kivellä oli kuin olikin siis tärkeä paikka elämässäni muistuttajana.

Miten kiviä käytetään?

Uudelle kivelle voi antaa oman tehtävän tai sen voi antaa vain hoitaa sinua juuri sillä ihanalla energialla, joka siitä välittyy. Toiset tuntevat kivien korkeataajuksisen värähtelyn muita herkemmin. Se saattaa tuntua sydämentykytyksenä, kihelmöintinä jossain kehon osassa tai vaikka hyvänolon tunteena sydämessä.

Kiviä voi pyöritellä käsissään ja laskeutua niiden avulla tähän hetkeen. Kivien energiaa voi käyttää tehden niiden avulla energiahoidon itselleen tai niitä voi käyttää kotona tuomaan hyvää energiaa. 

Kivillä itseään hoitamista ja kivitietoutta voi opiskella esim. Sari McGlinn kirjasta Kivillä hoitaminen.
Kivillä itseään hoitamista ja kivitietoutta voi opiskella esim. Sari McGlinn kirjasta Kivillä hoitaminen.

Sujautan usein taskuun tai vaikka rintaliiveihin litteän energiakiven tuomaan energiaa päiviin, joina tunnen itseni väsyneeksi. Omistan myös paljon kivikoruja, jotka ovat paitsi kauniita, myös tehokkaita apuja energialtaan.

Kivien puhdistus ja uudelleen energisointi

Kivetkin tarvitsevat lepoa. Siksi niiden tulee saada ladata energiansa kuten meidänkin. Paras tapa puhdistaa ja energisoida kivi on kiittää sitä aina ennen ja jälkeen sen käytön. Kun kivestä huolehtii hyvin, se huolehtii myös sinusta hyvin ja pitkään.

Vie kivet luontoon. Anna auringon, tuulen, veden, maaperän ja yötaivaan täysikuun aikaan energisoida niitä.
Vie kivet luontoon. Anna auringon, tuulen, veden, maaperän ja yötaivaan täysikuun aikaan energisoida niitä.

Jos haluat jotain konkreettisempaa, voit antaa kivelle suolakylvyn (laita astian pohjalle merisuolaa ja sen päälle kangaspala, jonka päälle asetat kiven lepäämään pariksi päiväksi) tai antaa sen energisoitua kalliolla kesäsateessa tai juoksevan veden alla (luonnonvesi tai ihan hanavesikin käy!). Myös täysikuun valon sanotaan puhdistavan ja voimistavan jalokivien tehoa. Laita kuutamoyönä kivet ja kristallit ikkunalaudalle ja anna niiden voimaantua!


Ihanaa viikkoa, Aija <3

Ihana kivikauppa Somsola Shop sijaitsee Kalevankadulla. Sieltä löytää jokaiseen kiputilaan, voimaantumiseen tai vaikka parempaan uneen oman kivensä. Putiikissa käynti itsessään jo rauhoittaa tai energisoi (kumpaa tarvitsetkaan juuri sillä hetkellä). Käy ihmeessä pistäytymässä!