Suo itsellesi joulurauha!
Viimeinen viikko ennen joulua! Loppuvuoden töiden lisäksi monilla iskee paniikki lahjojen ja valmisteluiden kanssa. Mitä jos yksinkertaistaisit kokonaisuutta! Tässä muutama vinkki joulustressaajille.
Joulusiivous
Olen kuullut perheistä, joissa jouluaatonaattona lapset ovat pesseet lattialistoja hammasharjoilla, jotta "taataan joulun tuntu". Joulumieli katoaisi ainakin minulta tuossa hommassa! Mitä jos siis vain tehdään kaikki perussiivous (jos sitäkään) ja annetaan istemme nauttia ennemmin tunnelmasta. Tai mitä jos vaikka hankkisit itsellesi joululahjaksi kotisiivouksen siivousyrittäjältä!
Tämä vinkki on meille, jotka emme välttämättä nauti suursiivouksen toteuttamisesta näin joulun alla.
Lahjaostokset
Kaupat kuhisee ihmisiä varsinkin näin joulunalusviikolla. Mieti valmiiksi, mitä haluat kenellekin ostaa. Tee lista ja suunnitelma kaupoista valmiiksi. Ota pieni hengitysharjoitus ennen kaupoille lähtöä. Hengitä syvään ja ulos rauhoittaen mieltäsi.
Laitan usein rauhoittavaa meditaatiomusiikkia soimaan kuulokkeista pahimpaan ruuhka-aikaan. Näin pystyn kulkemaan omassa rauhallisessa kuplassa ilman, että kiire ja stressin tunne tarttuu muista ihmisistä. Suosittelen kokeilemaan! Spotifyä vain selaamaan!
Tämä neuvo on jälleen meille, jotka emme nauti ihmisvilinässä shoppailusta. Jos homma on sinua varten, ota kaikki ilo irti! Nyt riittää vilinää!
Jouluruoat
Joulupöytä notkuu herkkuja. Mitä jos hieman yksinkertaistaisitkin tänä vuonna tarjontaa? Jättäisit pois osan laatikoista ja ajattelisit jouluateriaa ihan tavallisena ateriana. Uskon, että sen valmistaminen tuntuisi enemmän nautinnolta.
Stressi vähenee ostos- ja valmistusvaiheessa. Joulupöytään on myös ilo käydä, kun ei ole tarvinnut huhkia tuntitolkulla keittiössä. Tämä myös vähentäisi ruokahävikkiä, joka syntyy, kun samoja ruokia ei enää Tapaninpäivänä jaksakaan syödä.
Tämä ohje on meille, jotka koemme jouluruokien valmistamisen perinteiseen tapaan velvollisuutena. Jos puolestasi nautit notkuvan pitopöydän kokoamisesta, anna mennä!
Yhdessäolo
Jouluna tavataan perhettä ja ystäviä. Jos kuitenkin koet velvollisuutta tavata joulun aikaan muita, mieti miltä tuntuisikin kohdata heidät ilolla ja riemulla? Sinä olet kykenevä muuttamaan omia ajatuksiasi. Voit vaihtaa ajatuksen "pakko käydä anoppilassa" ajatukseen "otan tästä visiitistä kaiken irti". Mieti valmiiksi ne asiat, jotka ovat tuossa kohtaamisessa kivoja ja keskity niihin.
Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä kaikista tapaamisista. Minä olen tätä mieltä! Jouluun ei ole tiettyä pakkosäännöstöä, jonka mukaan sinun tulisi tehdä yhtään mitään.
Joulurauha
Suo itsellesi siis joulurauha! Ota jokaisena joulun päivänä ja jo ennen ainakin yksi hetki itsellesi. Muista nauttia! Ime itseesi joulun ajan tunnelmaa. Se on erityinen, olitpa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Se on erityinen, kun annat itsellesi luvan nauttia siitä!
Ja vaikka koko homma menisikin hössötykseksi, muista nauttia myös siitä! Opi nauramaan myös näille pinttyneille tavoille ja jouluperinteille, joita on vaikea muuttaa yhdessä joulussa. Tiedostamalla kuitenkin sen, että tiukat rutiinit on mahdollista muuttaa, jos niin haluaa, on olemassa.
Ihanaa, levollista joulun aikaa sinulle! Muistetaanhan nautti <3
Aija
Instagram storyissa olen julkaisuut jokaisena joulukuun päivänä hyvinvointiin liittyviä muistutuksia joulukalenterin muodossa. Kaikki avatut luukut löytyvät myös profiilin puolelta @vibat.by.aija