Ketä varten sinä elät?

10.10.2023

Tämä elämä on sun. Ketä varten siis elät?

Tänä vuonna muutoksen tuulet ovat puhaltaneet. Olen monissa tekemissäni hoidoissani sekä kohtaamisissani erilaisten ihmisten kanssa huomannut tämän teeman nousseen esiin yhä uudelleen.

Moni teistä on päättänyt muuttaa omaa elämäänsä ja alkaa elää vihdoin itseään varten (teidän sanoin).

Se, mitä muutos kenellekin tarkoittaa ja miten se kenenkin elämässä mitenkin näyttäytyy, on aina yksilöllistä, mutta muutosvoima on yhtä voimakas.

Kaikki te muutoksen pyörteissä etenevät olette sanoneet samaa:
Ei ole vaihtoehtoa. Sisäinen ääni on niin vahva. On aika uudelle.

Muutos on aina mahdollisuus. Se on silti myös usein todella jännittävää.
Muutos, oli se sitten miten pieni tai suuri tahansa, vaatii rohkeutta, opettelua ja luottamusta sekä itseensä että elämään.

<3

Kutkutteliko edelliset sanat olossasi? Resonoiko muutoksen tarve tai itselleen elämisen teema? Näiden rohkeiden kohtaamieni ihmisten tavoin, kysy nyt itseltäsi:

Elätkö sinä itseäsi varten?
Vai elätkö vain muita varten?

Elätkö arvojesi mukaisesti?
Vai ovatko tekosi ja toimesi ristiriidassa arvojesi kanssa?

Teetkö päätöksesi itseäsi kuunnellen?
Vai teetkö päätöksesi muiden toiveiden mukaisesti?

Otatko vastuun omasta hyvinvoinnistasi tänään?
Jos et, kuka sitten?

Elätkö siis itsellesi vai muiden odotuksille siitä, millainen sinä olet?

Mitä jos päättäisinkin elää enemmän itseäni varten?

<3

Lempeää päivää!

<3 Aija Sahi


Lue myös:

Se mihin keskityt, lisääntyy

 11 asiaa muutoksen tueksi

3 helppoa hyvän olon harjoitusta osaksi arkirutiineja