Vuodenvaihteen taiat!

28.12.2018

Teksti päivitetty 17.12.2019

Vuodenvaihteen juhlassa on mielestäni ollut aina jotain taianomaista. Uusi aika on aina uusi mahdollisuus! Tähän uuteen aikaan laskeutumiseen kuuluu itselläni monta tapaa, joiden huomaan toistuvan vuodesta toiseen. Tässä tekstissä esittelen nuo tavat. Kutsun niitä taioiksi. En unohda myöskään uudenvuoden lupauksiin liittyviä vinkkejä!

Vanhan vuoden niputtaminen

Ennen uuden vuoden juhlaa alan joulun välipäivinä käymään mennyttä vuotta läpi kiitollisin linssein. Kirjoitan itselleni mitä kaikkea olen oppinut, nähnyt, kokenut, tuntenut, saanut, ymmärtänyt... Kaikki vuoden aikana kokemani on jälleen kasvattanut minua ja tuonut mukanaan uutta energiaa ja uusia haaveita.

Kodin energiapuhdistus

Vuodenvaihteeseen kuuluu joulun jälkeinen kodin siivous. Kokeile uudenvuoden koittaessa myös vanhan vuoden energioista luopumista tekemällä kodillesi energiapuhdistus (linkki blogikirjoitukseeni). Näin saat raikkaan avauksen uudelle vuodelle. Ihana tapa! 

Tulevan vuoden haaveet

Kun vanha vuosi on taputeltu ajatuksissa ja sydämessä, on aika katsoa uuteen. Kaikki haaveet, unelmat ja toteutuskelpoiset ideat on hyvä luoda itselleen tavoitteiksi. Teen yleensä näin vuodenvaihteessa itselleni unelmakartan seuraavalle vuodelle. Tämän vuoden kartan toteutin jo joulukuun seitsemäntenä päivänä, uudenkuun aikaan. Yleensä tuo askarteluhetki toteutuu vuoden viimeisenä päivänä.

  • Unelmakartan toteutus on helppoa. Leikkaa lehdistä sinua ja haaveitasi puhuttelevia kuvia ja tekstejä. Liimaa ne kartongille. Huomaat pian, mitkä asiat nousevat sinulle tärkeiksi. Aseta tuo unelmakartta sellaiseen paikkaan, josta näet sen usein. Vahvista haluasi toteuttaa haaveesi katsomalla tuota karttaa ja tuntemalla se tunne, miltä tuntuu, kun olet saavuttanut haluamasi. Anna aikaa ja huomaa, kuinka asioita tapahtuu!
Haaveilu kuuluu uudenvuoden taikoihin!
Haaveilu kuuluu uudenvuoden taikoihin!

Uuteen aikaan valmistautuminen

Haluan olla valmistautunut tulevaan aikaan hyvin. Ennen vuodenvaihteen juhlaa käyn läpi kaappejani. Puhdistan papereistani turhat laput pois ja vaatekaapissa tarkistan vaatteiden kunnon. Yleensä juuri vuodenvaihteessa nypynpoistajalla on paljon hommia. Haluan, että myös vaatteeni ovat valmiina ja parhaimmillaan uuteen vuoteen.

Uudenvuoden aaton perinteisiin minulla kuuluu kokonaisvaltainen spahetki omassa kylpyhuoneessa. Teen jalkakylvyn, kuorin koko kehoni ihon, pesen hiukset ja leikkaan kynteni. Puhdistan siis koko kehoni myös menneen vuoden pölyistä.

Uudenvuoden aattona katson myös tarotkorteilla tulevan vuoden jokaiselle kuulle oman kortin sekä yhden kortin, joka kattaa koko vuoden ilmapiiriä. Tämä on hauska tapa valmistautua vuoteen. En koskaan jälkeenpäin muista, mitä olen korteista katsonut, mutta se ei olekaan se juttu. On hauska miettiä, mitä kaikkea vuoden aikana voi tulla tapahtumaan!

Juhliminen

Uutta alkavaa aikaa on syytä juhlia! Uudenvuoden juhla on myös aina erityinen. Kokoonnumme usein ystävien kanssa yhteen hyvän ruoan ja tietenkin kuohujuoman äärellä. Käymme läpi mennyttä vuotta tarinoiden muodossa ja suljemme kirjekuoreen lupauksemme tai toiveemme tulevalle vuodelle. Tuo kuori avataan jälleen seuraavan vuoden koittaessa.

Uudenvuodenlupaukset

Oletko tekemässä uudenvuodenlupauksen? Ehdotan, että tee vain yksi lupaus, jonka todella päätät pitää. Mikset myös kutsuisi sitä tavoitteeksi tai päätökseksi? 

Päätöksen tueksi tarvitset suunnitelman, vahvan tunteen onnistumisesta sekä ystäviä ympärillä auttamaan tavoitteen saavuttamisessa. Viime keväänä kirjoittamani blogiteksti muutoksesta auttaa myös tämän tavoitteesi saavuttamisessa. 

Ja kyllä, varmasti monet ympärilläsi ovat skeptisiä onnistumisestasi. Tilastojen valossa usein nuo lupaukset ovatkin jo unohtuneet helmikuun puoliväliin mennessä. Uskon kuitenkin, että mikäli ajatuksesi, toimintasi ja sydämesi on mukana, onnistut! Saatat tarvita tuohon ajatuksen vahvistamiseen muita ihmisiä avuksi. Pyydä siis apua! Onnea ja intoa matkaan!

Tarotkorteilla voi katsoa miltä tuleva vuosi näyttää
Tarotkorteilla voi katsoa miltä tuleva vuosi näyttää

Taitat

Lapsena jo rakastin tinanavalantaa, joka on todella vanha ennustusmuoto. Nykyisin se on oikeastaan enää vallallaan hieman leikkimuotoisena Pohjoismaissa vuodenvaihteen juhlaan. Tinan tilalle on nykyisin tuotu mehiläisvaha ympäristöystävällisenä versiona. 

Myös muita taikoja on uudenvuoden aikaan kuulunut kansanperinteissä. Erilaisia ennustuksia on tehty luontoa, eläimiä ja ihmisiä tarkkailemalla. Sanottiin, että mikäli nukkui pitkään uudenvuodenaattona, olisi aamutorkku koko vuoden. Sialta on käyty uudenvuoden yönä kysymässä vastauksia kysymyksiin. Jos sika röhkäisi, oli vastaus myöntävä. Jos sika oli hiljaa, vastaus oli kieltävä.


Oli vuodenvaihteen juhlasi täynnä taikoja tai ei, toivotan sinulle kuitenkin onnea vuodelle 2019 kaikkiin haaveisiin ja tavoitteisiin! Olkoon vuotesi täynnä iloa ja rakkautta!


<3 Aija